Uudenmaankatu
Mikko Kallio,
Taikuri ja muovailuvahakamera – paperille tehtyjä teoksia
29.12.2013 - 19.1.2014

[slide=1]

Mikko Kallio
Taikuri ja muovailuvahakamera – paperille tehtyjä teoksia
Galleria Huuto Uudenmaankatu
29.12.2013-19.1.2014

”Mikko Kallion teoksista aukeaa erikoislaatuinen maailma, jossa erilaiset asiat sekoittuvat yhteen vaivattomasti. Energia virtaa, ihminen risteytyy ruohon kanssa, rujot oliot harppovat, kaatuilevat ja kuhisevat viivaa laakeissa maisemissa. Oliot kertyvät välillä ryppäisiin ja hajoavat taas erilleen.

Kestää hetken ennen kuin pääsen mukaan näihin maisemiin. Sitten minut valtaa omituinen rauhan tunne. Arvottaminen lakkaa. Kaikki erilaatuisuus soi yhteen kuin selittämättömillä instrumenteilla soittava yhtye jammailisi maalipinnan alla.

Teokista nousee kysymys siitä, voiko ihminen antaa selkeän merkityksen tai selityksen kaikelle kokemalleen – ja onko se edes tarpeen.”
(Ote FM Jarkko Suhosen tekstistä, 2013)

”8-vuotiaana, vähän ennen kuin sain oman Kodak A1 -kameran, otin valokuvia tekemälläni muovailuvahakameralla. Otin vanhemmistani valokuvan, ja kuva ilmaantui pikavauhtia lyijykynän ja paperin palan avulla ”kehittämöstä kameran sisältä”. Samoihin aikoihin vaikutuin televisiossa näkemästäni taikuriesityksestä ja sain oman taikurisetin.

Lapsen leikkiminen ja kuvataiteilijan taiteen tekeminen ovat hyvin eri tyyppisiä asioita, mutta niillä on yhtymäkohtia. Lapsi leikkii matkimalla aikuisen toimia, mutta leikki kulkee usein arkisen maailman yli, jolloin asiat kääntyvät ylösalaisin. Taidetta tehdessäni päämääräni on vastakohtainen todellisuuden kuvaamiselle tai jäsentämiselle. Teoksissa rakennan maailmaa uudelleen. Näyttelyn töiden kuvamaailma onkin hyvin erilainen kuin arkinen ympäristö, jossa elämme. Taiteen tekeminen on minulle pyrkimystä mahdottoman toteuttamiseen, ”taikomiseen”. Teoksissa ihmismäiset hahmot; pellet, kodittomat askeetit ja akrobaatit; voittavat painovoiman ja yhdistävät maan ja taivaan.

Marraskuussa ••• -lehden artikkelia varten haastattelemani yhdysvaltalainen taiteilija Ellen Gallagher puhui meren kerroksellisuudesta, sen äärettömyydestä, ja näiden yhteydestä paperin luonteeseen. Ajatus, että paperi on ääretön, on minulle kiehtova, sillä työskentelen leikaten, lisäten ja poistaen paperia. Muutoksesta ovat todisteena teoksessa näkyvät jäljet. Minun työskentelyyni vaikuttava kokemus kerroksellisuudesta on olemassa metsässä, jossa historiassa on käyty sotia, rakennettu saunoja ja synnytty – mutta myös itse luonnon kerroksellisuudessa.

Työskentelytapaani sisältyy ajatus, että aika ei ole lineaarinen, vaan historia, nykyhetki ja tulevaisuus sekä jopa vuorokauden ajat ovat yhtäaikaisia: lämpimän keltaisen valon vieressä on tähtitaivas. Kuvan palaset kerääntyvät kokonaisuudeksi, kuten ihmisen ennalta arvaamattomatkin kokemukset muodostavat hänen maailmankuvansa. Teosten piste- ja viivakuviot viittaavat tekstiileihin, ympäristöömme sekä vaatteisiin, jotka kytkevät ihomme maailmaan. Pisterykelmät kuvissani ovat syntyneet havainnoista ihmisruumiin sisällä virtaavasta ”kohinasta”, muuttumisesta. Tekniikoina käytän tussia, erilaisia kyniä, paperileikkausta ja vesiväriä.”
(Mikko Kallio 22.11.2013)

Mikko Kallio (s.1971) on tamperelainen kuvataiteilija, joka on viime vuosina työskennellyt myös New Yorkissa. Hänen teoksiaan on Helsingin taidemuseon, Suomen valtion, Tampereen ja Valkeakosken kaupunkien, Raimo Anttilan säätiön ja Tampereen seurakuntien kokoelmissa sekä yksityiskokoelmissa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Yhdysvalloissa. Kallion töitä on ollut esillä yksityisnäyttelyissä mm. Finlandia University Galleryssa (Hancock, Michigan, USA 2013), ja Taidesalonki Husalla (Tampere, 2012) sekä Galerie TOOLBOXissa kuvataiteilija Kati Rapian kanssa (Berliini, 2012) ja valokuvataiteilija Jaakko Heikkilän kanssa Trygve Lie Galleryssa (New York, 2012), Pirkanmaan triennaalissa (Tampere, 2012) ja MAZZANO! -näyttelyssä (Tampereen taidemuseo, 2012). Kallion teoksia on nähtävänä Pierogi galleryn Flat Files -kokoelmassa (Brooklyn, New York 2011-) ja Sideshow -galleryn yhteisnäyttelyssä (Brooklyn, 2014). Kallio on taidemaalariliiton hallituksen jäsen (2013-) ja hän on toiminut läänintaiteilijana Pirkanmaalla (2008-11).

Näyttely on avoinna 29.12.2013-19.1.2014
(suljettu 31.12 ja 1.1)
Aukioloajat ti-su klo 12-17

Kiitos tuesta: Taiteen edistämiskeskus.

mikko(at)mikkokallio.com
p.0503465032
www.mikkokallio.com