Tapahtumat ja projektit
Uudet tilat Jätkäsaaren Makasiini L3:ssa aukeavat 2.1.2013
2.1.2013 -

[slide=1]

Galleria Huuto perustaa uuden taiteilijoiden toimintatilan Helsingin Jätkäsaaren Makasiini L3:een. Samassa paikassa Huuto juhli ensimmäisiä pyöreitään syyskuussa 2012 juhlanäyttelyllä Aaargh! – kymmenen vuotta myöhemmin. Toiminta uusissa tiloissa käynnistyy Kalle & Pauliina Turakka Purhosen sekä Noora Geagean näyttelyillä 2.1.-20.1.2013.

Jätkäsaaren makasiini L3, Tyynenmerenkatu 6 (ent. Hietasaarenkuja 6)

Jätkäsaaren satamavarastohalli on paitsi ulkoiselta olemukseltaan myös sijaintinsa puolesta erityisen sopiva luovan taidetoiminnan paikaksi. Vaikka alueella ei vielä asu paljon ihmisiä, se sijaitsee kantakaupungin eteläreunassa ja kävelymatkan päässä Kaapelitehtaasta ja Forum Boxista, myös MUU galleriasta ja Huudon Uudenmaankadun galleriasta. Myös Galleria SIC toimii jo makasiinin toisessa päädyssä. Yleisön kannalta näiden näyttelytilojen profiilit tukevat toisiaan. Makasiini L3 on myös uuden raitiovaunu 9:n reitin avulla hyvin saavutettavissa. Myös paraikaa rakentuvan uuden asuinalueen nouseminen tekee ympäristöstä jännitteisen ja alati muuttuvan.

Rouheat vanhat makasiinitilat mahdollistavat entistä laajemman toiminnan ja tuottavat yhteisen taiteen tuotantoympäristön joka voi synnyttää aivan uudenlaisiakin yhteisöllisyyden ja luovuuden aihioita.

Makasiinin 2. kerroksen tiloihin avataan kaksi noin 200 m2 kokoista galleriatilaa. Tilan aulaan rakennetaan yhteinen ja yleinen olohuonemainen tila, “art lounge”, jossa niin taiteilijat kuin yleisö voivat kohdata ja viettää aikaansa, ja jossa taiteilijat voivat kokoontua esimerkiksi uusien projektien suunnittelun merkeissä. Aulatilaa voidaan vuokrata myös erilaisten taidekentän toimijoiden tapahtumille.

Lisäksi tiloihin on tulossa myös taiteilijoiden työhuoneita sekä projektitila, jossa vierailevan taiteilijan on mahdollista työskennellä parin kuukauden jaksoja ja joka voidaan työskentelyn päätteeksi avata yleisölle näyttelyksi.

Galleria Huuto

Galleria Huuto on taiteilijoiden perustama ja ylläpitämä vapaampi tila taiteelle. Huudolla on tähän asti ollut kaksi galleriaa, vuonna 2002 perustettu Viiskulma ja 2005 avattu Uudenmaankatu, molemmat Helsingin keskustassa. Vuosittain Huudossa on järjestetty 35-50 taidenäyttelyä. Lisäksi Galleria Huuto on toteuttanut vakituisten näyttelytilojensa ulkopuolella erilaisia projekteja, tapahtumia ja vierailunäyttelyitä.

Nyt muutosten myötä Viiskulman galleriasta ollaan luopumassa tammikuun 2013 lopussa. Uudenmaankadun gallerian toiminta jatkuu.

Kiitos tuesta:
Koneen säätiö
Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätietoja:
Henni Oksman
director(at)galleriahuuto.net
p. 0400-653 461

Galleria Huuto Jätkäsaari
Makasiini L3
Tyynenmerenkatu 6 (ent. Hietasaarenkuja 6)
00220 Helsinki

Tulo-ohjeet julkisilla kulkuvälineillä:
Raitiovaunu 9, Bunkkerin ja Verkkokauppa.comin pysäkille, siitä kävelyä noin 100 metriä takaisin kaupunkiin päin ja Makasiini L3 on ensimmäinen suuri tiilirakennus oikealla, satama-altaan puolella.


Näytä suurempi kartta