Uudenmaankatu
Antti Leppänen, KATI RUOHOMÄKI, Lorena Carbajal, Toby Duncan,
Nephelococcygia
18.4. - 6.5.2012

[slide=1]

Antti Leppänen, Kati Ruohomäki, Lorena Carbajal, Toby Duncan
Nephelococcygia
18.4. – 6.5.2012
Galleria Huuto Uudenmaankatu

Sana ”nephelococcygia” on peräisin Aristofaneen komediasta Linnut vuodelta 414 eKr. Sen voisi kääntää ”pilvi-käki-maaksi”. Alun perin sana on tarkoittanut taivaalla sijaitsevaa utopistista kaupunkia, jonka tarkoituksena oli pysäyttää kommunikointi ihmisten ja jumalten välillä, mutta nykyään sitä käytetään kuvaamaan muotojen etsimistä kieppuvasta pilvimassasta. Se kertoo pakonomaisesta ymmärryksen ja merkityksen etsimisestä sekä unelmien tärkeydestä ja hulluudesta. Sekä taiteen tekemisellä että katsomisella on yhteneväisyyksiä kyseisen sanan ja sen historian kanssa.

Lorena Carbajal
(s. 1975)
Kieltä jatkuvasti muuttuvana ja vaihtelevana kokonaisuutena tutkivan taiteilijan työ tarkastelee kielten sekä kääntämisen ja väärinymmärtämisen ilmiöiden välistä kuilua. Hän tutkii kuilua, joka syntyy, kun kielet, muistot ja paikantaju limittyvät ja epävarmuus, epäloogisuus ja hankaluus paljastuvat yritettäessä saada selvää järjettömyydestä.

Toby Duncan
(s. 1978)
Psykologiassa ”prototaksinen kokemus” tarkoittaa sellaista primitiivistä kokemusta, jolle on luonteenomaista sirpaleiset, lyhytkestoiset tuntemukset ja kuvat, jotka eivät loogisesti liity toisiinsa. Pyytämällä katsojan tutkimaan tai jopa muistelemaan näitä sirpaleita Duncanin tuore työ tekee rinnastuksia meidän jatkuvaan, päättäväiseen merkityksen etsintäämme epäjärjestyksen keskellä.

Kati Ruohomäki
(s. 1978)
Kangastuksessa metsät voivat venyä ohuiksi pystypilareiksi. Kuu ja aurinko voivat muuttua omituisiksi neliöiksi tai mennä keskeltä poikki. Aavikolla mieli tulkitsee taittuvan valon heijastuksen taivaasta vesilätäköksi.
Ruohomäen teosten lähtökohtana on ollut yritys väistää mielleyhtymät, olla välittömästi nimeämättä sitä mitä hän näkee ja tekee. Mutta mielessä jokainen väri, viiva, muoto viittaa aina johonkin, jolla on nimi.

Antti Leppänen
(s. 1978)
Leppäsen veistokset käsittelevät materiaalien kulttuuristen, taktiilisten ja subjektiivisten ulottuvuuksien sisältämiä merkityksiä. Merkittävä piirre hänen uusissa töissään on kiinnostus valittujen materiaalien fyysisiin ominaisuuksiin ja siihen, miten ne liittyvät tiettyihin kuvanveiston peruskonsepteihin, kuten massaan, volyymiin ja painoon.