Uudenmaankatu
Frank Brümmel,
FACADE
7.3. - 25.3.2012

[slide=1]

Frank Brümmel
Facade
7.3. – 25.3.2012
Galleria Huuto Uudenmaankatu

Frank Brümmel opiskeli kuvanveistoa Nürnbergin taideakatemiassa vuosina 2002–2006. Vuonna 2005 hän sai Meisterschüler-arvonimen. Vuosina 2006–2008 Brümmel opiskeli kuvanveistoa Kuvataideakatemiassa ja vuonna 2008 hän valmistui kuvataiteen maisteriksi. Vuodesta 2010 lähtien Brümmel on toiminut tuntiopettajana Kuvataideakatemiassa. Hän pitää luentoja ja kursseja ihmisanatomian, arkkitehtuurin ja kiven käyttämisestä nykytaiteessa. Brümmel on usean taideyhdistyksen jäsen. Yksi niistä on Arte ry, jossa hän on toiminut Titanik-gallerian galleriatoimikunnan jäsenenä vuodesta 2009 ja hallituksen jäsenenä vuodesta 2012. Frank Brümmel asuu Turussa suomalaisen vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa.

Facade-näyttely koostuu kolmesta työstä. Gallerian ensimmäinen huone on varattu kokonaan Archive of hearts -nimiselle veistokselle. Toisessa huoneessa on kaksi suurta kivitaulua, joissa on tekstiä ja kuvioita.

Kivitaulujen ajatuksena on yhdistää perinteisiä kuvioita tämän päivän teksteihin. Niitä voivat olla esimerkiksi kysymys ”Do you believe?” tai sanat ”looking, feeling, deciding”. Teksti voisi jatkua seuraavasti ”Why always performing?” tai ”I really want to be honest with you”. Kaikki sanat ja kuviot on työstetty graniittiin käsin. Ristiriita ihmisen sisäisen ja ulkoisen maailman välillä nousee esille. Ihminen kärsii, mutta on myös toivoa. Miksi me niin usein olemme kykenemättömiä sanomaan, mitä oikeasti ajattelemme, ja miksi emme toimi itsemme mukaisesti? Työ on kuin aitouden pyyntö.

Archive of hearts koostuu kattoon ulottuvista varastohyllyistä. Hyllyillä on satoja pieniä puisia
korokkeita. Jokaisella korokkeella on sydämenmuotoinen, polttamattomasta savesta valmistettu esine. Teos on kuin menneiden, nykyisten ja tulevien muistojen, toiveiden ja haaveiden kokoelma.

Näyttelyä ovat tukeneet Taiteen keskustoimikunta ja Loimaan Kivi.

Yhteystiedot:
frank(at)frankbrummel.com
050 413 2731