Jätkä 1
Jussi Niskanen,
Bojoing!
7.10. - 22.10.2017

Jussi Niskanen: Bojoing!

Jussi Niskanen
Bojoing!
Galleria Huuto Jätkäsaari, Jätkä 1
7–22.10.2017

Ensin ajattelen itseäni sellaisessa kuvitteellisessa tilanteessa, jossa olen ansioitunut kivikeräilijä. Todellisessa elämässä kivien maailma on itselleni vieras, mutta tässä kuvitelmassani olen eräänlainen geologian diletantti, enemmän kuin harrastelija mutta säästynyt ammattilaisuuden vitsauksilta. Tässä kuvitelmassani olen vapaa kulkemaan eri kivipaikalta toiselle, sekä housujen että takkini taskut täynnä erilaisia harvinaisia tai omalaatuisia kiviä. Myös reppuni on täynnä kiviä. Joskus mukanani kantamani kangaskassi ja juuri ostamani vyölaukku ovat luonnollisesti myös aivan täynnä kiviä. Aivan erityislaatuiset hyvin pienikokoiset kivet laitan usein talteen sukkani sisään, jalkani ja kengänpohjan väliin. Se on hyvä paikka säilöä tärkeitä ja pieniä asioita. Tässä ajattelemassani kuvitelmassa kiviä keräilevä minä ajattelee, kuinka paljon kivet voisivatkaan kertoa, jos ymmärtäisimme niiden puhetta. Todellisessa elämässä lienee mahdoton ajatus, että kivet puhuisivat, tai että mikäli puhuisivat, me ihmiset olisimme ikinä kykeneväisiä tuota kieltä ymmärtämään. Ajatuksessani kiviä keräilevä minä kuitenkin ajattelee, että varmasti tyhmempikin tajuaa, kuinka paljon enemmän ja kiinnostavampaa kerrottavaa olisi kivillä, jotka ovat olleet todistamassa maailmaa tuhansia vuosia, kuin ihmisillä, jotka ovat täällä kivien ikään verrattuna vain vaivaisen hetken. Ajatuksessani katselen kivikokoelmaani ja ajattelen, kuinka jokainen kuvittelemani kokoelman kivi kolisee maailman myllyssä, niin kuin toki kaikki maailman muutkin kivet, vielä kokoelmani ulkopuoliset, ja kunhan maailman mylly jaksaa niitä pyörittää, niin jokaisella taitaa olla edessään sama lopputulos, myllyssä hioiutunut pallo, täydellisen pyöreä kuin laakerinkuula. Kuvittelemani kiviä keräilevä minä ajattelee jättimäistä pyykinpesukonetta, jonka sisällä on koko maailman kivet kolisemassa ja pikku hiljaa hioutumassa. Voi sitä kolinaa mikä siitä lähtee. Me emme voi sitä meteliä tietenkään kuulla. Seuraavaksi ajatuksessani tapahtuu niin, että näen kuvitteellisen kivikokoelmani levitettynä jonkun tilan lattialle kuvitteellisen itseni toimesta. Näen ajatuksessani tuon kokoelman ylhäältä päin, hitaasti etääntyen, siten että kokoelma jää yhä kauemmas alapuolelleni. Alussa erotan kivet yksilöinä, näen niiden värierot ja ääriviivat, niiden omalaatuiset muodot, koska harvaa niistä on mylly vielä ehtinyt jauhaa täydellisen pyöreäksi. Etääntyessäni ajatuksessani yhä kauemmas kuvittelemastani kivikokoelmasta, niiden ääriviivat sulautuvat yhteen ja niiden värin sekoittuvat toisiinsa, siten, että tämä ensimmäiseksi ajattelemani ajatus päättyy kuvaan, jossa kokoelman kivet eivät näytä enää muulta kuin harmaalta sotkulta.

Seuraavaksi ajattelen taas itseäni, tällä kertaa en ole kivien keräilijä, vaan tässä ajatuksessani istun jossain huoneessa kirjoittamassa näyttelytekstiä tulevaan näyttelyyni Huuto-galleriassa syksyllä vuonna 2017. Ajatuksessani istun tuossa huoneessa, ja yritän kirjoittaa yllämainittua tekstiä, mutta ajatukseni pomppii ympäriinsä, osuen kaikkiin maailman muihin asioihin, vaan ei koskaan haluamaani kohteeseen, näyttelytekstiin. Ajatukseni pomppii pitkin tuon huoneen mitään sanomattoman geneerisiksi kuvittelemiani pintoja, jättäen jälkeensä pyörteisiä jälkiä näkökenttääni. Ajattelen itseäni ajattelemassa ajatustani ja sen pomppimista, sen kimpoilua pitkin tuota laiskasti kuvittelemaani huonetta. Lopulta ajatukseni osuu maanisesti pomppiessaan huoneen lattialla olevaan palloon, ja sillä hetkellä kuvitelmastani haihtuu hyvin ylimalkaisen roolin saanut huone pallon ympäriltä, sekä kuvittelemani minä, joka ei ehtinyt tässä ajatuksessa muuta tehdä kuin hortoilla sekavissa ajatuksissaan suoriutumatta alkuunkaan työn alla olevasta tehtävästä. Ajatuksiini ei mahdu enää muuta kuin tuo kuvittelemani itseni huomaama pallo, sen muoto, väri, mahdollinen kosketustuntuma, kimmoisuus, lämmönjohtavuus, paino, painon jakaantuminen eli toisin sanoen sen materiaalinen tasaisuus ja niin edelleen. Kuvittelen pallon pomppimista, sen ilmaan muodostavaa kaarta, jotain pintaa johon kyseinen pallo osuu, kyseisen pinnan materiaalisia ominaisuuksia, ja ääntä, jonka pallo muodostaisi osuessaan kyseiseen pintaan. Ja on varmaan niin, että mikäli pallo on ominaisuuksiltaan juuri tietynlainen, ja mikäli pinta, johon pallo osuu, on ominaisuuksiltaan juuri tietynlainen, ja muut vallitsevat olosuhteet ovat tismalleen juuri tietynlaisia, niin ääni, jonka tuo pallo tuottaa osuessaan tuohon pintaan, on mahdollista kuvata tekstin muodossa ilman mitään sellaista informaation katoamista, jota usein tapahtuu kun ääniä pyritään ilmaisemaan tekstin muodossa, kirjoittamalla yllä mainitun osumisen ääni seuraavasti: bojoing!

Tässä näyttelyssä on esillä valmistamiani maalauksia, jotka ovat kuvia, jotka esittävät ajattelemaani palloa, sen mahdollista liikettä ja ääntä, sekä muita ajattelemiani asioita.

Jussi Niskanen (s. 1984) asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2014.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Jussi Niskanen
+358 40 7009584
jussi.taneli.niskanen(at)gmail.com