Jätkä 1
Milla Toukkari,
Las- las- / -kos -kos
26.8. - 10.9.2017

Milla Toukkari
Las- las- / -kos -kos
Galleria Huuto Jätkäsaari, Jätkä 1
26.8.–10.9.2017

– – kykenemättä puhumaan muuten kuin lapsen yksitavuisilla sanoilla, suojattomana lauseita vastaan – minä joka olin sorvannut niin monia, ilman seuralaisia vaikka olen aina liikkunut kaltaisteni kanssa, yksin vaikka minulla on aina ollut joku istumassa vieressäni tyhjän takan tai kuparisen kaapin edessä.
Mutta miten on kuvattava maailmaa jonka on nähnyt ilman omaa minuuttaan? Siihen ei ole sanoja. Sininen, punainen – nekin johtavat harhaan, peittävät paksuudellaan, sen sijaan että päästäisivät läpi valon. Miten kuvata tai ilmaista jotakin selvin sanoin – niin ettei se häivy, asteittain muutu, muutu jo muutaman askelen aikana tottumukseksi – siis tätä näkymää? Sokeus palaa liikkuessa ja jokainen lehti on toisensa kaltainen. Kauneus palaa katsellessa, kaikkien haamulauseiden seuraamana. Ihminen hengittää syvään, alhaalla laaksossa juna kulkee peltojen poikki luppakorvainen savulaahus perässään.
Hetki sitten olin istunut nurmikolla korkealla meren loiskeen ja metsän huminan yläpuolella, olin nähnyt talon, puutarhan, tyrskyt. Vanha lapsenhoitaja joka kääntelee kuvakirjan lehtiä on lopettanut ja sanonut: ’Tämä on totuus’.

Vuonna 2013, kävellessäni ulkosaariston rannoilla, havaitsin itsessäni toistuvan olotilan: yhtäaikainen viehtymyksen ja kuvotuksen tunne, jonka saivat aikaan kallioiseen merenrantaan lyövät ja siitä vetäytyvät aallot. Väistämättömän tapahtuminen, kahden samaksi tuleminen ja yhtäaikainen erkaneminen. Suolaveden ja kiven yhdessä, toistensa kautta tapahtuva eriytyminen. Laskoksissa-näyttely käsittelee erityisesti tätä tunnetta. Lyhyesti, ja ehkä liikaakin selitellen paljastan, että se on minun henkilökohtainen outo laaksoni. Pohdin toisaalta pelkoa mennä lähemmäs ja toisaalta vastustamatonta halua nähdä tarkemmin, tuntea levän haju ja niljakas kallio. Olen kiinnostunut erityisesti tuosta kuvotuksesta ja kauhusta – mistä ne kumpuavat?

Muovaava vyöryminen. Vähittäinen muutos. Vuorovaikutus, jota ei näe, mutta joka on läsnä keskeyttämättömästi. Alitajuisesti? Olen nähnyt unia vedenvaraan joutumisesta. Eri olomuodoissaankin nämä mineraalit peilaavat toisiaan, ja minä näen halun tulla joksikin, joksikin siksi mitä se toinen eniten haluaa. Sulautua toiseen. Tämä integration is an illusion, but a captivating one which promises much and provides, according to Lacan, the prototype for the ego.

Jäljitän kokemukseni alkuperää kirjoittamisen ja lukemisen lisäksi kahdessa sisarnäyttelyssä, joista ensimmäinen on nyt käsillä oleva Las- las- / -kos -kos. Siitä erillään mutta erottamattomasti läsnä on Meret, joka avautuu lahtelaisessa galleria Uudessa kipinässä noin viikko Laskoksissa-näyttelyn loppumisen jälkeen.

Milla Toukkari on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka valmistui 2015 Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta. Toukkari on ollut perustamassa Vallilan Kellaripress-työhuonetta, jossa hän on myös työskennellyt usean vuoden ajan. Hänen teostensa keskiössä on painettu kuva ja sen merkitykset, erityisesti yhtenäisen ilmaisun kyseenalaistuminen painetun taiteen prosesseissa. Kollaasi on Toukkarin ilmaisua ohjaava periaate.

http://www.millatoukkari.com/

Kirjallisuusviitteet:
Woolf, Virginia: Aallot (1979)
Haapala, Johanna: Jakautunut minuus: Jacques Lacan ja ranskalainen psykoanalyysi (1991)
Glowinski, Marks ja Murphy (toim.): A Compendium of Lacanian Terms (2001)