Jätkä 2
Maija Tammi,
HYDRA
1.4. - 16.4.2017

Maija Tammi
HYDRA
Galleria Huuto Jätkäsaari – Jätkä 2
1.4.–16.4.2017

Näyttely on avoinna koko pääsiäisen normaalien aukioloaikojen mukaan.

Hydra on alku. Näyttely on osa Maija Tammen (s. 1985) laajempaa, vielä tekeillä olevaa teoskokonaisuutta.

“Vapaaehtoinen 4 kuoli – ehkä. Tai Robert näki sen kuolevan mikroskooppiliuskalla, mutta sen jälkeen hydra katosi. Se ei ole missään. En löydä sitä mikroskoopin enkä makro-objektiivin avulla.” (Ote Tammen laboratoriomuistiinpanoista.)¬

Näyttelyn hydria esittävät teokset ovat syntyneet Tammen ja Robert B. Silverin yhteistyön tuloksena. Silver on biologian professori Syracusen yliopistossa Yhdysvalloissa. Hydra on pieni (5–15 mm), makean veden polyyppi. Hydrat voivat uudelleenkasvaa kokonaiseksi yksilöksi pienestä solujoukosta, lisäksi ne eivät vanhene. Hydrat ovat biologisesti kuolemattomia. Näyttely rakentuu epäonnistuneille ja onnistuneille yrityksille pitää hydria elossa ja tutkia niiden uudelleenkasvua.

Hydra näyttää myös toisen näkökulman kuolemattomuuteen, tai paremminkin ihmisen todellisuuspakoiseen haluun huijata kuolemaa. Näyttelyssä on neljän muotokuvan sarja, joista kolmessa on ihmiseltä näyttävä robotti ja yhdessä mahdollisesti ihminen.

Tammen näyttely käsittelee kuolemattomuutta, ja ihmisten halua saavuttaa loputon elämä. Näyttelyn teema on jatkoa Tammen edelliselle teoskokonaisuudelle White Rabbit Fever, joka käsitteli elämän, kuoleman ja kuolemattomuuden rajoja.

Näyttelyn on kuratoinut Niccoló Fano, joka on roomalaisen Matèria-gallerian johtaja.

Suomen Kulttuurirahasto on tukenut näyttelyä.

Lisätietoa:

Niccolò Fano
contact(a)materiagallery.com
+39 333 524 7410

Maija Tammi
maija(a)maijatammi.com
+358 40 542 4655