Uudenmaankatu
Maija Holma,
Käänteinen alkemia
27.7. - 14.8.2016

Maija Holma
Käänteinen alkemia / Reverse Alchemy
27.7.-14.8.2016
Galleria Huuto Uudenmaankatu

Aine ylitti olemattomuuden kynnyksen,

niin se loi itsensä,

se on Jumala.

Ehdoton. Täysi.

Sen tahto ja voima on samaa,

sen olemassaolo niin täydellistä,

ettei se voi tehdä mitään.

Ei muuttaa maailmaa,

itseään.

Tiina Kaila: Valon nälkä (WSOY 1986)

Työskentelyäni on aina johdatellut käsillä olevan materiaalin luonne. Löydetyistä erikoisista,
itsessään kauniista vanerin- ja betoninpaloista olen viime aikoina siirtynyt käyttämään vielä
helpommin löytyvää ainesta, sellaista johon tuntee lähinnä hukkuvansa. Materiaalinani on
viime aikoina ollut A4-saaste sekä polypropeeni, tuttavallisemmin jauhelihalaatikkomuovi.
Kuva-aiheet tulevat puskista, luonnon ja kulttuurin rajapinnoilta, rakenteilla olevasta tai jo
rappeutuvasta rakennetusta ympäristöstä. Kuvissani ei ole tärkeää ratkaiseva hetki,
sommittelu tai edes aihe, ne ovat hajamielistä silmäilyä pientareille, materiaalia lopullista
kuvaa varten, joka muodostuu aineen ja valokuvan yhteispelinä.

Suhtaudun aineellisten kappaleiden maalliseen vaellukseen lähes uskonnollisella hartaudella.
Teen valintoja työssäni ennen kaikkea esteettisin perustein, mutta estetiikkaan kietoutuu myös
aineellisen kappaleen historia ja sen vaelluksen nykyinen hetki. Toivoisin kauneuden ilmenevän
teoksissani syvyytenä, jossa ei ole kyse ainoastaan aistillisesta mielihyvästä tai lohdusta,
vaikka kyllä niistäkin. Materiaalit ja aiheet tarjoavat näkymiä myös suruun ja kosketukseen
teollisen maailman lainalaisuuksien kanssa.

Minua askarruttaa erilaisten aineiden arvostus, se arvo jonka ne ihmismaailmassa saavat.
Ihmisen pisimmälle jalostamista aineista tulee ihmismaailmassa arvottomimpia. Puu ja savi
ovat arvokkaita luonnonmateriaaleja, muovi on halveksittavaa roskaa. Jos kitsch on paskan
kieltämistä, kuten Milan Kundera väittää Olemisen sietämättömässä keveydessä, niin silloin
korkealuokkaisin design on kitschiä. Sehän on herkeämätöntä arvottamista; mikä on arvokas
aine, mikä on arvokas muoto, ja mikä taas ei ole. Jauhelihalaatikko on paskaa, koska se
symboloi kaikkea sitä, mistä meidän tulisi päästä eroon: teollista lihantuotantoa,
välinpitämättömyyttä päivittäisen ruuan tuotantoprosessista, jätevuoria. Mutta on myös
esteettinen arvostelma todeta, että jauhelihalaatikko on paskaa.

Käänteisessä alkemiassa aineet kulkevat pitkän tien esihistoriallisten metsien orgaanisesta
aineesta fossiileiksi ja edelleen ihmisen käsittelyssä öljyksi ja muoviksi. Niistä tulee uhka koko
elolliselle luonnolle, ja niistä tulee ihmisnäkökulmasta materiaalisen maailman pohjasakkaa.
Näyttelyni on epätoivoinen yritys pakittaa tätä prosessia, yritys palauttaa kyseisen aineen arvo
tuomalla se taiteen piiriin.

Näyttelyä ovat tukeneet Suomen kulttuurirahasto ja Taiteen edistämiskeskus.