Uudenmaankatu
Kirsti Tuokko,
Tyttölapsia
30.9. - 18.10.2015

Kirsti Tuokko
Tyttölapsia
30.9. – 18.10.2015
Galleria Huuto Uudenmaankatu

Kirsti Tuokko on maalannut gallerian täyteen tyttölapsia

Kirsti Tuokon syvät, emootioita herättävät henkilökuvat lapsista ovat tyyliteltyjä maalauksia.
Pleksille maalatut kuvat ovat visuaalisesti kerrostuneita, läpinäkyvän pohjan molemmille
puolille työstettyjä. Tuokko on raaputtanut ohuen piirrosviivan pleksin pintaan ja maalannut
väripinnat laveasti.

Kuvien lähtökohtina ovat muistot, valokuvat ja kokemukset. Vaikka ne toimivat yleisellä
tasolla tunnistettavina ja helposti samaistuttavina on niiden lähtökohta intiimi.
Maalausten estetiikassa on viitteitä vanhoihin valokuviin, mutta viitteistä on karsittu
tehokkaasti pois kaikki liian ilmeisellä tavalla nostalginen ja makea. Tuokko maalaa suoraan
ja konstailematta.

Uusi maalaussarja on syntynyt ja kasvanut parin viime vuoden aikana. Neljä sarjan teosta oli
esillä Mäntässä Serlachius-museoiden Synti-näyttelyssä, mutta suurin osa on täysin uusia.
Kokonaisuus on saanut nimensä Ljudmila Ulitskajan Tyttölapsia-kertomuskokoelmasta.
Tuokko ei maalaa elävästä mallista, mutta hänen teoksensa ovat niin tarkasti havaitsevia,
että niiden ihmisiin haluaa uskoa.

Tulee olo, että tytöt ovat olemassa. Vaikka pelkistyneet kasvot eivät suoraa
tunnistusreaktiota herätäkään, ne houkuttelevat silti miettimään mallien kohtaloa. Mitä näille
tytöille käy, mikä heitä odottaa.

Jos Tuokon ensimmäisten tyttökuvien tunnelma oli hiljainen ja unohdukseen vaipunut on
uusimmissa erilaista voimaa. Uudessa suurikokoisessa teoksessa tytöt pelaavat tuolileikkiä.
Maalauksessa on vahva liikkeen ja kilpailun tuntu. Häviäjä ei haluaisi erottua joukosta.
Neljän uuden rauhallisesti sommitellun henkilökuvan sarja on yleisilmeeltään tyly. Tyttöjen
ympäriltä on karsittu pois romantiikka. Tuokko näyttää heidät ihmisinä, jotka odottavat jotain.
Osa kyllästyneinä, osa peloissaan. Tytöt odottavat, että aika kuluisi. Se on usein epätoivoista
odottamista.

Kirsti Tuokon teosten kohdalla ei tarvitse säikähtää sanaa kuvittaa. Maalauksien luonteikkaat
hahmot ovat kuvia länsimaisen lapsen kasvusta ja toiveista eri vuosikymmeninä.
Teokset ovat pelkistyneitä luonnekuvia. Taitavia tiivistyksiä ja kiehtovia alkuja tarinoille.
Tuokko kertoo ja kuvittaa. Mutta olennaista on se, että hän maalaa syviä ja kiehtovia teoksia.

Veikko Halmetoja

Lisätietoja:
Kirsti Tuokko, tuokko(at)hotmail.com, p. 044-335 5181
kirstituokko.fi