Uudenmaankatu
Marjo Viitala,
TAPAHTUMAHORISONTTI
28.5. - 15.6.2014

[slide]

Marjo Viitala
Tapahtumahorisontti
Galleria Huuto Uudenmaankatu
28.5.-15.6.2014

Helatorstaina 29.5. galleriat ovat avoinna klo 12-17, tervetuloa!

Tapahtumahorisontti-näyttelyssäni tutkin yhtä ihmisen perustarvetta; läheisyyttä.

Kuten tieteessä, myös taiteessa, usein jonkin käsitteen olemassa oloa on helpompi tutkia sen poissaolon kautta. Siksi teoksieni lähtökohtana on läheisyyden kaipuu pikemminkin kuin läheisyyden olemassa olo. Läheisyyden kaipuu on tarvetta tulla nähdyksi ja ymmärretyksi. Se on tarvetta olla toista lähellä sekä fyysisesti ja henkisesti.

Näyttely koostuu kahdesta videoteoksesta

Seksillä kotiin

Teos on tutkimus ihmisen sisäisestä puheesta ja viesteistä, jotka eivät mene läpi niin kuin haluaisimme.

Olen kuvannut kahta henkilöä samassa tilassa kahdella eri kameralla. Metodissa on oleellista saman lauseen toistaminen, varioiden, kuitenkin samassa lauseessa pysyen. Kuvattavat henkilöt eivät tiedä aloittaessaan parinsa lausetta. He kuulevat mitä toinen sanoo, ja voivat ottaa impulssin toisen sanomisesta. Silmät kiinni heidän keskittymisensä omaan sanottavaan korostuu. Tuloksena on monipuolinen dialogi minimaalisista elementeistä.

Teos koostuu kahdesta videosta, kahdesta henkilöstä ja kahdesta näkökulmasta samassa tilanteessa.
Teoksista toinen on 10 s. lyhyempi joten ensimmäisellä kierroksella kuvat ovat synkronoitu, ja siitä eteenpäin epäsynkronointi kasvaa 10 s. joka kierroksella, kunnes kuvat ovat taas yhtäaikaiset, ja kierros alkaa alusta. Jokainen kierros antaa uuden tulkinnan tilanteelle.

Peili

Peili-leikki toimii metaforana ihmisten sosiaalisille suhteille. On kahdenlaisia ihmisiä, niitä jotka yrittävät toisia lähelle ja niitä jotka yrittävät pitää toisiin etäisyyttä, ts. välttelijöitä ja tavoittelijoita. Molemmat käyttäytymisen mallit ovat puolustusmekanismeja, strategioita, joiden tarkoitus on suojella meitä hylätyksi tulemiselta. Tämä näyttäytyy niin, että tavoittelija yrittää päästä toista lähemmäksi mitä välttelijä haluaa päästää, ja tämä ottaakin vain lisää etäisyyttä. Kun tavoittelija perääntyy, antaa välttelijä tavoittelijalle taas uuden tilaisuuden lähestyä. Sama kuvio toistuu. Kehkeytyy monimutkainen sosiaalinen kuvio – välttelijäkin voi välillä olla yksi tavoittelijoista. Peliin osallistumista on vaikea välttää. Jos siihen ei osallistu, jää toinen ihminen kokonaan kohtaamatta, ja väliin jää vain etäisyys.

Eri elämäntilanteissa suojautumismekanismin käytön voimakkuus vaihtelee. Tilanteessa, jossa esimerkiksi äkillinen menestys tuo peliin merkittävän määrän uusia pelaajia, tai muuttaa tavoittelija-välttelijä –pelin suuntaa, voi tilanne paitsi hämmentää pelaajia, voi se myös kärjistyä, ja mekanismi näyttäytyy helposti hyväksikäyttönä ja/tai mustasukkaisuutena. Peiliä pelatessa peililtä edellytetään rehellisyyttä. Oikeassa elämässä ja voimasuhteiden ollessa epätasapainossa, tilanteessa on kiusaus olla epärehellinen. Toisen ihmisen päästää lähelleen helpommin kuin toisen teki tämä virheitä tai ei.

Teos koostuu videoteoksesta, viidestä haastattelusta, sekä interaktiivisesta videoprojisoinnista.

Teosten tekemiseen ovat lisäkseni osallistuneet seuraavat henkilöt

Peili
Teoksen konseptin suunnittelu Jarkko Virtanen, kuvaus Mikael Gustafsson ja Anton Verho, ääni Miki Brunou, kuvakoodaus Aleksi Pihkanen, leikkaus ja värimäärittely Jaakko Rinne
Seksillä kotiin
Kuvaus Anton Verho, ääni Miki Brunou, leikkaus ja värimäärittely Jaakko Rinne.
Teoksissa esiintyvät Juha Pulli, Mirva Anjala, Juska Jutila, Ville Oinonen, Samuli Laine ja Jaakko Pyykkölä.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus ja valtion media-, sarjakuva- ja kuvitustaidetoimikunta

Yhteystietoni
Marjo Viitala
040-5108201
marjoh.viitala(at)gmail.com, marjoviitala.wordpress.com