Kuvat

Näyttelyni lähtökohtana ja yhteisenä nimittäjänä on työhuoneeseeni eri teitä kertynyt moninainen metallimateriaali: uusi ja vanha, raskas ja kevyt.

Jonkinlainen metallihulluus saa minut kiipeämään roskalavoille, perkaamaan rantoja, poimimaan kadulta satunnaisia metallinkappaleita, soittamaan outoihin numeroihin ja kerjäämään ystäviäni säästämään  romua aina ruosteisista nauloista sikarirasioihin, hylsyihin, rautalangan pätkiin, mihin tahansa mahdolliseen materiaaliin. Jokaisella kappaleella on oma löytöhistoriansa. Paikatkin taidan muistaa, ja ihmiset, joilta näitä aarteita olen saanut.

Toisinaan on välittömästi selvää mitä jostakin löydöstä tulee: onko se kiinnostava itsessään, yhdistyykö se muiden kappaleiden kanssa joksikin joka saa nimen ja päätyy näyttelyyn monien vaiheiden kautta. Toisinaan taas romun täytyy levätä varastossa aikansa; sen täytyy ikään kuin tulla omaksi, antaa minulle lupa käyttää sitä johonkin. Osa materiaalista vaatii monimutkaisia  käsityötekniikoita useine työvaiheineen tullakseen joksikin, joka ehkä näyttää sattumanvaraiselta.

Kuvat

*cntrl (ooo)* Mitä vain voi tapahtua. On jo tapahtunut. Tapahtuu koko ajan.
Moniosainen installaatio joka käsittelee kontrollia, vartiointia, turvallisuutta ja turvattomuutta.

Myönnymmekö järjestyksen ylläpitämiseen kategorisoinnin, lajittelun, valintojen, sisällyttämisen/pois sulkemisen, henkilötunnusten jakamiseen, henkilökorttien ja passien avulla? Tapahtuuko se erikoiskoulutettujen suojelupoliisien, sotilaiden, vartijoiden, tarkkailijoiden, rajavartijoiden, yövartijoiden, opettajien, tiedotusvälineiden, kirkon, etiikan, moraalin, kansalaisten, naapureiden, kollegoiden, tuttavien, ystävien, rakkaiden, perheen, vanhempien ja lasten kautta? Henkivartijoita? Miten kohtaaminen tapahtuu. Olemmeko toisillemme subjekteja ja/vai objekteja? Missä kulkee raja? Mikä merkitys on suuntautumisella kohti tarkoituksenmukaisuutta ja tarkoituksen rakentumiseen? miten tähän on suhtauduttava?

Kiitokset Anders ja Ranka Fransénille, Tarmo Halmeelle, Tapio Tuomiselle, läheisille ystävilleni ja sekä Svenska Kulturfondenille.

Marina Ciglar
marinaciglar(at)gmail.com