Avoinna joka päivä klo 12 - 18




TANJA KOISTILA

TUNNELI
Videoita ja valokuvia

19.9.30.9.

tanja


Kuvat

uni, painajainen, haave, hetki
poistuminen, katoaminen, syvyys, joutuminen
loppumaton, toistuva, mielentila, paikka
odotus, unohtumisen pelko.

tkoistila(at)hotmail.com
+358505302892




MAIJU SALMENKIVI

LIIKKUVA JUHLA

19.9.30.9.

maiju


Kuvat

kuva pienestä tytöstä pitelemässä suurta kirkkaanpunaista ilmapallorypästä, kuollut rotta Brahen puistossa, valo taittuu kivasti ja näen epämääräisen ihmisryhmän auringonvalon ollessa liian kirkas, siristän silmiä ja näen kuinka lapset makaavat nurmikolla paisteessa liikahtamatta ja samalla muistan New Yorkin eläinmuseon liikkeeseen pysäytetyt leijonat

Galleria Huudon näyttelyyn aloin maalata vapaasti hakien, en halunnut  tarkkaan määritellä aihepiiriä mitä maalaisin. Enemmänkin lähdin liikkeelle aavistuksesta tai tunnelmasta, jonka halusin mukaan myös lopulliseen teokseen. Maalatessa oli tärkeää välillä hukata suunta ja vain tehdä ja löytää uusia polkuja takaisin maalaukseen.

Galleria Huudon näyttelyn maalauksissa haluan tuoda esiin asioiden eri  puolet, sekä sisällön että muodon puolella. En halua toistaa vanhaa, vaan liikkuvan juhlan lailla haluan olla vapaa uusille assosiaatioille ja maalauksen identiteeteille. Haluan vangita hetken, joka on karannut pois, kuitenkin niin että itse maalaus tavoittaa tästä tietystä hetkestä jotain pysyvää  jälkensä kautta.

Kiitos Oskar Öflundin säätiölle näyttelyn tukemisesta