Avoinna joka päivä klo 12 - 18




ERIKA ADAMSSON

16.4. – 27.4.2008

erika


Kuvat

Keskinkertainen  elokuva ’Neljät häät ja yhdet hautajaiset’ voisi viitata omaan vuoteeni 2007. Työskentelyni taustalla tapahtui elämässäni tuolloin suuria seremonioita: rakkaan ihmisen hautajaiset, kaksosvauvojen odotus ja syntymä sekä yhdet häät. Tämän taustan kautta kuvaan nyt näyttelyssäni galleria Huudossa erilaisia elämän kohokohtia ja suomalaisten juhlien dramaattista värimaailmaa. Koska juhlat siirtymäriitteineen ovat kulttuurisidonnaisia, voisi kai myös maalauksiani pitää aiheesta johtuen erityisen suomalaisina nykymaalauksen kentässä.

Lähtökohtana maalauksilleni ovat suomalaisten perhealbumien kuvasto juhlineen ja  hautajaisineen. Yllättävää on, miten samankaltaisena vuosikymmenestä toiseen eri ihmisten albumeissa esiintyy esim. iäkkään ihmisen kuvaus merkkipäivänään kukkien keskellä. Juhla-aiheiden tietty asetelmallisuus, joissa ihmiset toteuttavat ennalta määrättyä seremoniaa välittyy maalauksistani. Myös väriskaala tavoittelee juhlallisuutta mustavalkoisuudellaan (akvarellisarja 'Valkoinen on juhlan väri').

Rinnastuksena juhlavuudelle esitän näyttelyssäni sarjan monivärisempiä maalauksia, joissa käsittelen arkisia muistoja edesmenneen ihmisen kodin kuvauksen kautta. Useinhan tarkka visuaalinen kuva ihmisestä häviää nopeasti muististamme. Sen sijaan muistot kuolleesta rakentuvat vahvemmin arkisten tilojen ja esineiden kautta.

Tervetuloa näyttelyni avajaisiin tiistaina  15.4.2008 klo 18 - 20!

Erika Adamsson
puh. 044-906 4996, erika.adamsson@gmail.com




KAARINA HAKA

16.4. – 27.4.2008

kaarina


Kuvat

Poimin muotoja ja värejä minua kiinnostavista materiaaleista, kuten lumpuista, langoista, vaahtomuovista, kanaverkosta, rautalangasta, jätemuovista. Kierrätän myös omia vanhoja töitäni materiaalina. Työhuoneella näperrän näistä materiaaleista yksityiskohtia miettien maalauksen ominaisuuksia; väriä, valoa, läpinäkyvyyttä, rytmiä. Galleriatila on pohja kokonaisuudelle, johon teos syntyy vasta ripustusvaiheessa. Siimojen varassa roikkuvat teoksen osat liikkuvat hiljaa, joten kokonaisuus elää jatkuvasti. Ulkopuolelta ikkunasta installaation voi nähdä tiukemmin rajautuneena esityksenä, mahdollisesti kuin maalauksen.

Tervetuloa avajaisiin tiistaina 15.4.2008 kello 18 – 20

Lisätietoja
040 524 6617
k.haka@galleriahuuto.net