Kuvat

Näyttelyni on rakentunut katkoksen ja siitä johtuvan tyhjyyden teeman ympärille. Olen käsitellyt menneen ja nykyhetken rikkoutunutta suhdetta sekä olemisen kaksijakoisuutta totutun ja vierauden välimaastossa.

Sijoitamme itsemme nykyisyyteen menneisyyden ja tulevaisuuden näkymien välityksellä. Muutos katkaisee pysyvyyden lineaarisen etenemisen ja uusien toimintamallien hahmottamisen puute luo tyhjiön. Kaksijakoisuus syntyy näin tunnetun eriytyessä myös tunnistamattomaksi. Välitila aiheuttaa irrallisuuden tunteen sekä ympäristöön sitoutumattomuutta.

Vieraantumisessa omaamiemme onnellisuuden palasten järjestäminen käyttökelpoiseksi yhdistelmäksi on vaikeaa. Mahdollisuutemme ja arki näyttäytyvät alkioina, joihin on vaikea tarttua ja kiinnittyä. Tasapainottavan pohjan antavan arjen epävakaus horjuttaa käsityksemme itsestämme ja toiminnastamme suhteessa ympäröivään. Tuntematon on hallitsematonta, sen tähden tietämättömyys ja epämääräisyys vähentää valtaamme. Kohtaamme pelon, menetyksen, epävarmuuden ja epäonnistumisen tunteita, mutta myös rehellisen ja paljaan itsemme.

Tyhjyys on kuitenkin myös etsimisen tila ja mahdollisuus uudelle. Vanhan sorruttua ja olemassa olevan järjestelmän puuttuessa, joudumme kantamaan vastuun itse uudelleenrakentamisen työstä. Voimistuminen on mahdollista asioiden jäsentämisen ja analysoinnin kautta. Kokonaisuuden muodostuminen on yhtäaikaista olemisesta ja tulemisesta joksikin.

Näyttelyni koostuu maiseman paloista.  Se käsittää kaksi osaa, jotka olen nimennyt kuluksi ja näkymäksi. Gallerian etuhuone rakentuu kahtia sahatuista puista, jotka peilautuvat lattiaa peittäviin levyihin sekä osaksi poispyyhitystä ja läikikkäästä seinämaalauksesta. Kulku päättyy toisessa huoneessa olevaan ”laituriin”, muuten tilan lattiapinta on veden peitossa. Metsän kuvasto toistuu seinään tehdyssä hiilipiirroksessa ja vesirajaan kiinnitetyssä juurakossa. Takaseinällä himmeä valo heijastuu horisontinomaiseksi näkymäksi.


Mirimari Väyrynen
050 349 73 43
mirimari(at)yahoo.com

     

Kuvat

"Voimme esittää kaksi eri mielikuvitusprosessin tyyppiä: toisaalta sanasta lähtevä ja näköaistein havaittavaan kuvaan päätyvä, toisaalta kuvasta lähtevä ja sanalliseen ilmaisuun päätyvä."

Italo Calvino


Paikattomuus-näyttely koostuu tekstiteoksista ja valokuvista, jotka käsittelevät paikkaa, läsnäoloa ja ajankulkua. Teosteni lähtökohtana on havainto kohteesta, mutta miten esittää pysähtyneellä kuvalla jotakin, joka on abstraktia, näkymätöntä tai alati muuttuvaa? Muutos on sisäänkirjoitettuna paikkaan. Tavoittelen otetta paikoista esittämällä ne sanoiksi käännetyinä kuvina, kertomuksina, valokuvina.  Näyttelyn teoksissa paikat muistuttavat toinen toisiaan, ne esiintyvät poissaolevina, poispyyhittyinä tai niihin vain viitataan. Näyttelyn nimen taustalla on haikeus olemassaolon kokemuksen jakamattomuudesta ja toisaalta haave muutoksesta, sen jakamisen mahdollisuudesta.

Pyrin työskentelyssäni kielellisen ja kuvallisen esittämisen yhdistämiseen. Valokuvalle ominaista on, että se pysäyttää hetken ja kohteen ainutlaatuisuuden. Se on aina kuva jostakin tietystä tiettynä hetkenä. Lakoniset sanat puolestaan pakenevat kuvan ainutlaatuisuutta tehden tietystä ikkunasta vain jonkin tai kaikki ikkunat. Tekstin käyttö teoksissani on yritys pysäytetyn kuvan henkiinpalauttamiseksi. Sanojen ja tekstin lukeminen tapahtuu preesensissä, niiden merkitykset ovat olemassa lukemisen nyt-hetkessä. Kääntäjänä asetun tietoisesti mahdottoman eteen pyrkiessäni sanallistamaan visuaalista informaatiota. Kuvan ja kielen välillä on katkos, railo. On ilmeistä, että kaikelle ei löydy sanoja, ja kertomus on alati tuomittu keskeneräisyyteen.

Teoksen Talo pohjana on käytetty valokuvaa, jonka visuaalinen informaatio on korvattu yksittäisillä sanoilla. Pyrin kohteen karkean kokonaisuuden palauttamiseen, havainnon tarkkuuteen. Katto, seinä pensas, ikkuna. Sanat kertovat siitä, mikä on siirtynyt katseen ulottumattomiin. Alkuperäinen kuva on abstrahoitunut ilmassa leijuviksi sanoiksi, eikä sirpaloituneessa kuvassa ole selkeitä kokonaisuuksia; vain osia, joista yrittää koota jotain. Sanakuvien äärellä jokaisesta katsojasta tulee aktiivinen merkitysten tuottaja ja välimatka tekemisen ja katsomisen välillä lyhenee. Kuvat pakenevat yhtä oikeaa tulkintaa, tiivistelmää tai vastausta.

Näyttelkokonaisuudessa paikat eivät  näytä olevan sen paremmin täällä kuin tuollakaan.  Teokset esitetään kuin niiden luonnoksina, määrittelemättöminä, keskeneräisinä. Paikat eivät paikallistu.


Lisätietoja ja lehdistökuvat: Noomi Ljungdell, puh.0505258572, noomi(at)noomiljungdell.com