IIDA NIKITIN
JÄRKI JA TUNTEET
ELI OPI PERUSASIAT
5.8.-23.8.2009
Kuvat
Jos spektaakkeli osoittautui myytiksi tietyn ajan ja paikan hajaantuessa moneksi eri näkökulmaksi siitä mikä on ”aitoa” tunnetta, niin kuinka voi luoda järkevän ja läpinäkyvän kokonaiskuvan läsnäolevasta tilanteesta? Onko siihen edes tarvetta?
Vapaus, jonka yhden idean sortuminen jatkuvaksi liikkeeksi ja pohdinnaksi siitä mikä on hyvää, kaunista ja ”todellista” antoi, on saanut asiat ja kokemukset tuntumaan prosessilta, avoimuudelta kaikelle ja ei millekään tietylle. Se on johtanut hämmennykseen, jolloin ei voi sanoa tosissaan mitään varmaa. Väliaikaisuus ja jatkuvasti tapahtuva törmääminen eri ajatuksiin luo potentiaalin olla vuorovaikutuksessa ja nähdä enemmän.
Entä onko yleisen hämmennyksen ja hajaannuksen tunne käsitettävissä vain muodolliseksi moninaisuudeksi silloin, kun kukaan eikä mikään tunnu tarkoittavan oikeasti mitään? Tarvitaanko nyt yhteistä yhteiskunnallista ja poliittista hyvää tahtoa, joka lopettaisi jonkin tietyn hyväksikäytön?Moninaisuuden ajatus tuntuu monesti tyhjältä mantralta, ei sen takia että sillä ei olisi merkitystä tai että se latistaisi merkitykset, vaan koska monesti tuntuu siltä, että siitä on tullut yksi ajatus, yksi tapa nähdä monta asiaa – niinkuin kyseinen päätelmä todistaa. Erillään yritetään kommunikoida eri kulttuurien ja yhteisöjen kanssa, kuitenkin samalla yhdenmukaistaen erillisyyden tunteen ja sen suoman kritiikin eri näkemyksiä kohtaan.
Voiko olla, että asioiden tapahtumaluonne on jäänyt sittenkin havaitsematta, oikeasti? Kun yhteiskunta joutuu kriisiin ja esille nousee tarve luoda uusia toimintatapoja, olisiko se mahdollisuus prosessin kaltaiseen kohtaamiseen maailman eri napojen välillä vai kokonaiskuvan määrittelemiseen uudella tavalla?
Näyttelyllä on moninainen muoto, mutta kaikki kuvat liittyvät toisiinsa, jatkavat liikettä. Minua kiinnostaa vuori symbolina kodittomuudelle. Maan päällä oleva rakennelma maisemassa, jossa on horisontti, kolmiomainen muoto, huippu, alhaalta ylöspäin, ja päinvastoin, tapahtuva toiminta, paino ja painottomuus. Dramaattinen, hallitseva, monumentaali näky, joka todentuu pienuutena, rauhattomuutena ja heikkoutena katselijassa, mutta kuitenkin läsnäolon tunteena yhteisessä tilassa kaikkien ristiriitojen keskellä. Sitä ei voi ylittää, sitä ei voi alittaa, sitä ei voi kiertää, täytyy mennä lävitse. Olla hämmentynyt, rauhaton, etäällä ja läsnä kuoleman vaarassa.
Lisätietoja:
Iida Nikitin
050 5210335
iida(at)tehdasry.fi
|
HELENA PERSSON
TEXTKONST
5.8.-23.8.2009
Kuvat
Tekstitaide V 2009:llä on suuri ilo esitellä ruotsalaisen, Malmössä asuvan, taiteilijan Helena Perssonin kolmiulotteisia, tekstin ja kuvan rajalla toimivia teoksia.
Näyttelyn läpikäyvä kysymyksenasettelu koskee viestintää ja sen sisältämiä julkilausuttuja ja -lausumattomia viestejä.
Viestintäteoria askartelee sellaisten käsitteiden kuin ”lähettäjä” ja ”vastaanottaja” parissa. Lähettäjä lähettää viestin vastaanottajalle, ja sen voi analysoida. Mutta mitä tapahtuu jos analyysi perustuu lähettäjän ja vastaanottajan edellytyksille? Mitä tapahtuu jos analyysi keskittyy heidän identiteetteihinsä? Ja mitä tapahtuu jos viestintä ajaa karille ja sekä lähettäjä että vastaanottaja jätetään yksin?
Teos käsittelee tätä, mutta ottaa esiin myös kysymyksiä osallistumisesta ja halusta osallistumiseen.
Nykyään on paljon paikkoja, esim. blogit netissä, Twitter ja Facebook, jossa itselleen voi määritellä jonkinlaisen identiteetin. Tämä tapa muodostaa identiteetti ei poikkea paljoa itsensä määrittelystä suhteessa kaunokirjallisuuteen tai valitsemiensa kaunokirjallisten teosten ja sanomalehtien kautta.
”Små feta stammares bibliotek” (”Pienten lihavien änkyttäjien kirjasto”) on työ jossa kirjailijat toimiva lähettäjinä ja lukijat vastaanottajina. Viestit ovat tietyissä tapauksissa selvästi erotettavissa, mutta varsinaisesti työ yrittää tavoittaa kätketyt viestit.
Teoksessa ”Fingerklot” (”Sormikuula”) aktiivinen vastaanottaja etsii tietoa ja tekee päätelmiä nettiin laitetuista päiväkirjoista. Yksinkertaisella kädenliikkeellä Ctrl+C ja Ctrl+V voi kuka tahansa muuttaa nopeasti toisten teokset omikseen. Kunnioitus alkuperäistä tekstiä kohtaan muuttuu nopeasti itseään luovaksi, omista tarpeista lähteväksi koosteeksi. Onko se kontrollitarvetta vai ehkä sensaationälkää?
Internetiin viittaa myös teos ”Kanylprinterklot” (”Kanyyliprintterikuula”), mutatoitu printteri jossa pienen pienet neulat kuvainnollisesti vuotavat sisältönsä täysin kontrolloimattomasti.
Veistetyt, seivästetyt päät teoksessa ”Läsarna” (”Lukijat”), suuntaa mielenkiinnon sellaiseen tapaan ottaa vastaan, jossa pyritään ymmärtämään hitaasti, vaivalloisesti ja syvällisesti. Päät on vangittu sanoman kanssa käytävään yksityiseen dialogiinsa, joka toimii eräänlaisena ”Matrix”-teoksena. Edustavatko ne vastaanottajaa, joka ei osallistu lähettäjä-vastaanottaja-malliin ja jota ei tälle edellytykselle rakentuvan dialogimallin mukaan voi nähdä eläväksi osallistujaksi? Pakenevatko ne aineellista maailmaa? Ovatko nämä seivästetyt päät jollain tavoin teloitettuja? Vai onko kysymys itse valitusta kuolemasta? Taide ja kirjallisuus todellisuudessa pakokeinona? ...vai syvempänä todellisuutena?
Lisätietoja:
Helena Persson
+46 736218435
Helena.Persson.MB(at)pub.malmo.se
Järjestelyistä vastaa tällä kertaa seuraava työryhmä: Marina Ciglar, Kimmo Kumela, Virve Lukka, Pasi Mälkiä ja Tapio Tuominen
TextKonst-TekstiTaide on meneillään oleva projekti jonka Galleria Huuto (Marina Ciglar) aloitti yhteistyössä eri toimijoiden kanssa 2005. Se tekee aloitteita, nostaa esille ja lisää yhteistyötä sellaisten suomalaisten ja ruotsalaisten taiteilijoiden ja runoilijoiden välillä, jotka työskentelevät tekstin ja kuvan, kirjallisuuden ja taiteen rajapinnassa molemmissa maissa.
|
